TÄMÄN AJATUSKASAUMAN KIRJOITIN ALUNPERIN HIEMAN TOISIIN TARKOITUKSIIN..SEN SISÄLTÄMÄT YKSITYISKOHDAT EIVÄT MAHDU ESIM AAMULEHDEN PALSTOILLE.NIIDEN PAIKKA ON MUUALLA.SUUTUIN LUETTUANI, ETTÄ KAUPUNGIN TALOUS  HOIDETAAN KUNTOON VANHUSTEN PALVELUJA RIISUMALLA , PÄÄDYIN LÄHETTÄMÄÄN LYHENNELMÄN LUKIJA SIVULLE.TUSKIN SITÄ JULKAISTAAN.SENPÄ VUOKSI AJTTELIN BLOGINI LUKIJOILLE NÄYTTÄÄ LAAJEMMAN VERSION.

Rönsyt pois! Kaatopaikka puuttuu!

Tuore pormestari Anna-Kaisa Ikonen lehtihaastattelussaan kertoi eräänä tavoitteenaan olevan saada organisaatioista rönsyt pois. Kun samanaikaisesti tavoitteena on pienentää menoja ,nostaa veroja ja korottaa kaikkia palvelumaksuja niin rönsyjen kitkeminen on erittäin järkevä ja välttämätön tavoite. Pormestari Timo P. Niemisen 6 vuoden aika oli todella rönsyjen kulta-aikaa. Puutarhakieltä käyttäen oli luonnollista ,että kun rönsyt saivat estottomasti kasvaa niin varsinainen TAMPERE-puu  alkoi kärsiä ja kuihtua. Kaupungin työilmasto on kieroutunut siten, että kun organisaatioon syntyy uusia tehtäviä niin aina palkataan uutta väkeä. Ennen ei niin edes voinut tehdä. Katsottiin  kuka uusia tehtäviä alkaa tekemään siinä muiden tekemisiensä ohella. Tilanne oli hallinnassa kun yhtään vakanssia ei saanut täyttää ilman henkilöstöpäällikön lupaa. Nyt kukin toimiala saa käytössään olevien määrärahojen puitteissa tehdä mitä haluaa. Koukkuniemen henkilöstöpula on hyvä esimerkki siitä,että kun ei myönnetä määrärahaa niin minkäs teet. Jos tarkastelee kaupunginjohtaja Rantasen aikaa niin silloin talossa oli kuri ja järjestys. Tosin aivan lopussa siihen alkoi ilmestyä hieman pohjois-Korealaisia piirteitä. Tuon jälkeen ensimmäinen Pormestari oli kuin muumipappa. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat leppoisaa aikaa  ja antoi mahdollisuuden pysyvään vallan anastukseen virkamiehille. Niemisen saavutukset on rajattu joulukylän koppien hankintaan keskustorille ja seuraajan vessan täysremontti. Mitä tarkoitan: vuosia sitten Matti Luukinen sai jostain asiasta palkinnokseen perustaa Typan. Se alkoi hieman toveria ei jätetä tunnelimissa.Juotiin valtuuston istuntosalin aulassa oikein kuoharit, minäkin.Luukinen hallitsi homman. Pioneeriohjaajan kyvyillä nyt Typassa on 70 työtekijää ja se työllistää n,100 työtöntä vuodessa. Valtiolle joudutaan maksamaan vuosittain n. 10 miljoonaa euroa sakkoja kun Typa ei toimi. Nieminen palkitsi Pauli Välimäen siten , että hän sai perustaa johtajuutensa alaisuuteen Eco-2 projektin. Sen piti olla harmiton energiakysymyksiä pohtiva yksikkö.Alku oli rauhallinen .Johtaja, arkkitehti ja asistentti. Nyt Välimäki on palkannut alaisekseen 2  energia-DI ja kaksi naismaisteria ym. Yksikkö on kuin käenpoika. Sotkeutuu muun organisaation toimintaan. Rakennusvalvontavirastoon palkattiin lisää henkilökuntaa kun Eco-2 hidastaa rakennuslupa-anomusten käsittelyä. Nämä nyt esimerkkirönsyjä. Toinen lohko karsimiselle on se, että pitää karsia pois ne henkilöt nykyisistä tehtävistään jotka jatkuvasti tekemillään muutoksilla olemassa oleviin käytäntöihin epäonnistuvat ja lisäävät kustannuksia ja romuttavat toiminnan sujuvuutta. Hyvinvointipalveluiden tilaajapäällikkö ensin lopetti keskitetyn vanhusten palvelupisteen ja jollain käsittämättömällä tavalla hankki 18,5 miljoona euroa joka lahjoitettiin Mawell Carelle kotitori nimisen kioskin perústamiseksi, vanhusten elintarvikekuljetukset, lääkeannosten muovinauha-annostelu epäonnistui, Koukkuniemen potilaspaikkojen alasajo on täydellinen virhe, yksityisten palvelutalojen käyttäminen Tampereen ulkopuolisissa kunnissa samoin, nyt pn sitten kilpailutettu niiden vanhusten hautaustoimenpiteet jotka kaupunki kustantaa. Voittajan työ on niin ala-arvoista, että tekee oikein pahaa jo kun ajatteleekin, mokailu jatkuu ,kaikki sallitaan. Kaavoituksen tyhjäkäynti vaatii irtisanomisia tuotannollisista ja taloudellisista syistä  jne.

Kaupungin on aloitettava yt-neuvottelut tavoitteena 600 työntekijän henkilöstövähennys. Sen on taas Tamperelaisen henkilöstöpolitiikan päänavaus. Julkisuutta saadaan ja kunniaaa Tamperelaisen kunnallishallinnon jämäkkyydestä

Palaan kaupunginjohtaja Erkki Lindforssin aikaan. Tampereen Napoleon löysi alaisekseen DI Paavo Korhosen.Hänestä tehtiin diktaattorin valtuuksilla järjestelypäällikkö. Hän oli organisaation pelätyin mies. Kaikki ne epäkohdat    joiden korjaamista hän piti tarpeellisena toteutettiin. Tällaisen Korhosen pormestarikin tarvitsisi. Ei Ikosen voimavarat riitä siihen. Toimikuntia eikä työryhmiä ei tarvita. Tarvitaan vain uudestisyntynyt Paavo Korhonen. Joskus yksikin pääsky voi tehdä kesän.

Jukka Koo